Uutiset>Uutiset
30.03.2022

Muuttuva väestö – Kyselytutkimus kuntien varhaiskasvatus- ja esi- ja perusopetusjohtajille

Tutkimuksessa selvitetään väestömuutoksen nykyisiä ja ennakoitavissa olevia vaikutuksia varhaiskasvatus- ja esi- ja perusopetuspalvelujen järjestämiseen kunnissa.

Uusimpien väestömuutosennusteiden mukaan väestön väheneminen ja ikääntyminen jatkuu monissa Suomen kunnissa lähivuosikymmenten aikana. Syntyvyyden lasku, ikääntyminen ja kasvukeskuksiin suuntautuva muuttoliike aiheuttavat kunnille erilaisia haasteita lakisääteisten palvelujen järjestämiselle nyt ja tulevaisuudessa.

Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan ja Itlan tutkimushankkeella vahvistetaan tietopohjaa siitä, millaisia vaikutuksia väestömuutoksella on varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestämiseen sekä palveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen sivistyksellisten oikeuksien, perusoikeuksien sekä lasten oikeuksien näkökulmasta.

Tutkimuksessa kerätään tietoa kyselylomakkeella, jonka kohderyhmänä ovat Suomen kaikkien kuntien varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajat. Toivomme kohderyhmältä laajaa osallistumista tärkeään tutkimukseen.

Linkki kyselytutkimukseen on lähetetty maanantaina 28.3.2022 ja siihen voi vastata 28.3.– 8.4.2022 välisenä aikana. Kyselyyn vastaaminen vie noin 20–25 minuuttia ja sen voi tehdä suomeksi tai ruotsiksi. Tutkimuksen tulokset raportoidaan anonyymisti niin, etteivät vastaukset ole yhdistettävissä yksittäiseen kuntaan.

Itla ja Helsingin yliopisto toteuttavat tutkimusta opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.


Lisätietoja

Tämän tutkimushankkeen lisäksi keväällä 2022 on käynnissä myös Kansallisen arviointikeskuksen (KARVI) toteuttama arviointi, joka kohdistuu samaan aihepiiriin. On mahdollista, että osa vastaajista kuuluu molempien tutkimusten kohderyhmään. Toivomme tällöin osallistumista molempiin tärkeisiin tiedonkeruihin!

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Palautetietoinen työskentely ja palvelujen vaikuttavuuden lisääminen
Johdatko tiimejä, kehitätkö palveluita tai toimitko asiakastyössä palautetietoisesti? Haluatko parantaa palveluiden vaikuttavuutta palautteen avulla? Osallistu webinaariin 19.11.!
19.11.2026
9.00-15.45
Helsinki
Tapahtumat
Menetelmän ytimessä: Onko vaikuttava menetelmä myös soveltuva?
Miten menetelmä soveltuu asiakkaille ja ammattilaisille? Onko se helposti käytettävä? Osallistu webinaariin joulukuussa ja kuule lisää!
11.12.2026
8.30-10.00
Teams
Kaksi ihmistä istuu vierekkäin ja keskustelee.
Uutiset
|
31.08.2026
Hae aktoriksi Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelmaan
Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamisen mentorointiohjelma tukee kehittymistä johtajan roolissa hyvän lapsuuden rakentajana. Hae aktoriksi syyskuun aikana.
Podcast
|
27.08.2026
Miten tekoäly tukee vanhemmuutta?
Vanhemmat kysyvät yhä useammin tietoa muun muassa vauva-ajasta, lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta tekoälyltä. Eri tekoälytyökalut voivat tarjota matalan kynnyksen tukea,…
Uutiset
|
21.08.2026
Uusi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus alkoi
Ensimmäinen ryhmä opiskelijoita aloitti Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen YAMK-koulutuksen Xamkissa. Koulutus tuo yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä. Itla toimii koulutuksessa kumppanina.
Tapahtumat
Miten auttaa nuorta parhaiten? Vaikuttavat toimintatavat nuorten mielenterveyden tukemisessa.
Päivän aikana etsimme yhteisten keskustelujen kautta parhaita ratkaisuja nuorten mielenterveyden tukemiseen.
5.10.2026
12.00-17.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki