Uutiset>Uutiset
13.08.2026

Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Vantaa-Keravalla

Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet ovat liittyneet viimeisimpinä mukaan lapsiperheiden palvelujärjestelmää uudistavaan yhteisövaikuttavuustyöhön. Kaikkia kolmea yhdistää tavoite lisätä perhekeskustyön vaikuttavuutta.

Yhteisövaikuttavuus on tapa kehittää lapsiperheiden palvelujärjestelmää kokonaisvaltaisesti niin, että hyvinvointialueet, kunnat, järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt auttavat perheitä ajoissa ja yhdessä.  Yhteisövaikuttavuuden avulla perheitä tukevien ammattilaisten työstä tulee ennakoivampaa, vaikuttavampaa ja taloudellisesti kestävämpää, muutokset kestävät aikaa sekä näkyvät arjessa. Itla toimii yhteisövaikuttavuustyön kansallisena taustatukena ja edistää toimintamallin leviämistä koko maahan. 

Yhteisövaikuttavuustyötä tehdään jo menestyksekkäästi 12 hyvinvointialueella ja 136 kunnassa: THL:n tuoreen raportin mukaan alueiden kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Viimeisimpinä mukaan ovat liittyneet Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet sekä Helsinki.

Kartta yhteisövaikuttavuustyössä mukana olevista alueista.

Etelä-Pohjanmaalla syvennetään monialaista yhteistyötä ja johtamista

Etelä-Pohjanmaalla yhteisövaikuttavuustyöllä vahvistetaan lapsiperhepalveluiden tutkittuun tietoon perustuvaa kehittämistä ja sen myötä toiminnan vaikuttavuutta. Hyvinvointialue on aiemmin tehnyt Itlan kanssa yhteistyötä lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevien vaikuttavien menetelmien valinnassa ja käyttöönotossa.

”Alueellamme perhekeskustyöskentelyä on kehitetty pitkäjänteisesti jo vuosien ajan, ja sen rakenteet ovat nyt vakiintuneet. Nyt haluamme syventää monialaista yhteistyötä ja johtamista. Verkostoituminen muiden yhteisövaikuttavuustyötä tekevien alueiden kanssa tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden vertaisoppimiseen”, kertovat perhekeskuskoordinaattori Mari Leppänen ja perheiden palveluiden palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Pohjois-Savossa vahvistetaan järjestöjen ja seurakuntien roolia 

Perheiden hyvinvointia Pohjois-Savossa edistää jo nyt laaja eri toimijoista koostuva perhekeskusverkosto, jonka toimintaa ohjaa yhteinen toimintasuunnitelma. Yhteisövaikuttavuustyö rakentuu olemassa olevan yhteistyöntyön vahvalle perustalle ja tuo siihen tavan vahvistaa yhteistä tilannekuvaa, tavoitteellista yhteistyötä sekä vaikuttavuuden seurantaa.

”Kehitämme yhteistyössä Itlan ja Lastensuojelun Keskusliiton Perheet keskiöön -toiminnan kanssa entistä vaikuttavampaa perhekeskusyhteistyötä erityisesti järjestöjen ja seurakuntien näkökulmasta. Prosessi on osa meillä syksyllä käynnistyvää yhteisövaikuttavuustyötä, ja se alkaa kahdella työpajalla”, kertoo Perhekeskuspalvelujen palveluyksikköjohtaja Hanna-Mari Tanninen Pohjois-Savon hyvinvointialueelta.

Vantaa-Keravalla edistetään perheiden juurtumista oikea-aikaisella ja varhaisella tuella

Vantaalla vilkas muuttoliike haastaa ihmisten juurtumista, ja monilla asukkailla ei ole arjessaan läheisverkostoja. Tavoitteena on, että lapset, nuoret ja heidän vanhempansa tuntisivat asuinympäristönsä omakseen ja heillä olisi nykyistä enemmän tilaisuuksia tavata muita ihmisiä.

”Yhteisövaikuttavuustyömme keskeisin tavoite on tarjota perheille oikea-aikaista ja varhaista tukea sekä ennaltaehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta. Hyvinvointialue, Vantaan kaupunki ja kolmas sektori tekevät tiivistä yhteistyötä tukea tarvitsevien perheiden tavoittamiseksi. Yhteisövaikuttavuus auttaa meitä eri toimintojen yhteensovittamisessa, toimintamallien kehittämisessä ja yhteistyön vaikuttavuuden seuraamisessa”, kertoo lapsiperheiden ja aikuissosiaalityön palvelujen toimialan toimialajohtaja Hanna Mikkonen Vantaa-Keravan hyvinvointialueelta.

Lue lisää yhteisövaikuttavuustyöstä täällä!

Lisätietoja

Laura Yliruka

Kehitysjohtaja

Director of Development

Yhteisövaikuttavuus

laura.yliruka@itla.fi

050 577 1090

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Vanhempi pitää kiinni selällään makoilevan vauvan käsistä.
Uutiset
|
02.11.2026
Hoivaa ja leiki tukee vanhemmuutta tutkitusti vaikuttavasti
Hoivaa ja leiki -menetelmä tukee varhaista vanhemmuutta sekä vanhempien ja vauvan välistä kiintymyssuhdetta tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
02.11.2026
Nuoren kohtaaminen on ensimmäinen askel avun saamiseen
YOUNG-ohjelman sidosryhmäpäivän keskusteluissa korostuivat kohtaamisen ja yhteisöllisyyden merkitys, matalan kynnyksen palvelut, kiireetön yhdessäolo ja tutkimuspohjaiset käytännöt.
Uutiset
|
22.10.2026
Jo 78 % lapsista ja nuorista käyttää tekoälyä – turvallisille tekoäly-ympäristöille on kiireellinen tarve
Suomessa asuvien lasten ja nuorten tekoälyn käyttö on yleistynyt vauhdilla. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 71 prosenttia 4.–6.-luokkalaisista käyttää tekoälyä, ja kaikista 11–17-vuotiaista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä. Tulokset kertovat kehityksestä, jossa älypuhelimesta on tullut tekoälypuhelin.
Erivärisiä palikoita liikennekaupunkimatolla
Uutiset
|
21.10.2026
Lapsiperhepalveluiden kehittäminen edellyttää vahvaa yhteistyötä ja selkeää johtajuutta
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että yhteisövaikuttavuusmalli soveltuu suomalaisen lapsiperheiden palvelujärjestelmän kehittämiseen. Toteutuksen onnistuminen edellyttää selkeitä johtamisrakenteita ja johtamistehtäviä sekä toimivaa viestintää.
Lapset hyppivät esteiden yli syksyisessä puistossa.
Uutiset
|
20.10.2026
Kaksoispuheenjohtajuus vahvistaa kuntien sitoutumista yhteisövaikuttavuustyöhön 
Mitä tapahtuu, kun laajassa johtoryhmässä puhetta johtaa yhden sijaan kaksi? Pohjois-Pohjanmaalla alueellista perhekeskusjohtoryhmää luotsasi puolentoista vuoden ajan yhteisövaikuttavuustyöstä innostunut parivaljakko, Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Teuvo Blomberg ja Sievin sivistysjohtaja Teemu Pelkonen. Kaksoispuheenjohtajuus on edistänyt huomattavasti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä sekä kuntien sitoutumista.
Podcast
|
19.10.2026
Mitä yksinäisyys tarkoittaa Suomelle?
Suomalaisten yksinäisyydestä puhutaan jatkuvasta, mutta puhummeko tarpeeksi sen seurauksista Suomelle? Ehkä puhumme, mutta teot jäävät puolitiehen. Lapsuuden rakentajat -podcastissa keskustellaan [...]