Uutiset>Uutiset
07.11.2022

Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksen toinen ryhmä valmistui

Toinen kurssillinen kokeneita johtajia lähti viime vuoden joulukuussa Itlan Lapsuuden rakentajat -koulutuksessa hahmottamaan, miten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia johdetaan kompleksissa maailmassa systeemisesti, yli sektorirajojen ja lapsilähtöisyyttä edistäen. Lokakuun puolivälissä vietettiin Majvikissa juhlallisia ja riemukkaita kurssin päättäjäisiä.

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa asenteita ja kykyjä muutoksen johtamiseen, omien ja organisatoristen työreviirien ylittämiseen sekä yhdessä oppimiseen. Näin yksi osallistuja kuvaa koulutusmatkaa:


”Meitä haastettiin ajattelemaan, simuloimaan ja visualisoimaan tulevaisuusorientoituneesti uusia ratkaisuja ja entistä ihmislähtöisempää, inhimillisempää, palvelevampaa, kuuntelevampaa ja läsnä olevaa johtamista. Koulutuksen sisällöt oli ryhmitelty kuudeksi temaattiseksi moduuliksi, kuin saariksi toiminnan ja tiedon meressä. Yhtä tärkeää kuin saarilla koulutuksen aikana tapahtuva yhdessäajattelu ja yhdessä luominen, oli myös matka saarten välillä – asioiden käytäntöön vieminen ja arkinen toimintatapojen muutos, jolla vaikutetaan siihen, miten lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemisessa ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa onnistutaan. Tärkeimpiä oppeja on ollut, että systeemisyys vaatii aina ajattelumallien tarkistamista. ”


Kokeiluja ja oivalluksia

Päätöspäivässä koulutuksen ”venekunnat” esittelivät toimintatapakokeilujaan ja niistä kertyneitä oivalluksia. Jokainen venekunta koostui johtajista vähintään kolmelta eri sektorilta.

Venekunnista kolme oli tarttunut vuoden vaihteessa aloittavien hyvinvointialueiden haasteisiin kysymällä, miten päästään organisaatio- ja palvelulähtöisyydestä ihmislähtöisyyteen. Pohdintojen tuloksena muun muassa syntyi Lapsuuden rakentajat podcast Kohtaavatko palvelut ja tarpeet?, perheiden kokemustietoa hyödyntävät Erätauko-keskustelut otettiin käyttöön Varsinais-Suomen hyvinvointialuevalmisteluissa sekä järjestettiin palvelupolkujen yhteiskehittämisilta Vantaa-Keravan hyvinvointialueella.

Yksi venekunta keskittyi pärjäävyyden edistämisen käytäntöön viemiseen kunkin osallistujan omassa organisaatiossa ja omassa johtamistyössä. Syntyi tekoja esimerkiksi perhemyönteisen työpaikan, nuorten mielenterveyttä tukevan osaamisen vahvistamisen sekä verkostoitumiseen perustuvan kehittämisen ja osallisuuden lisäämisen eteen.

Tapahtumat rakkauden kokemuksesta ja tulevaisuudesta

Kaksi venekuntaa järjesti suurtapahtuman. Narinkkatorin yleisötapahtumassa Nuori – onko sinua rakastettu? esitettiin asiantuntijoiden, suuren yleisön ja kokemusasiantuntijoiden kanssa vaikeita kysymyksiä siitä, kuinka kasvulle ja kehitykselle elintärkeä rakkauden kokemus toteutuu lasten ja nuorten elämässä, myös esimerkiksi sijaishuollossa. Miten saisimme rakastetuksi tulemisen kokemuksen rakenteisiin? Millä mittareilla rakastetun tulemista voisi seurata ja arvioida sote-ekosysteemeissä?

Säätytalon Toiveikas tulevaisuus -suurtapahtumassa puolestaan 100 koululaista ympäri Suomea toimi tulevaisuuden muotoilijoina ja esitti kysymyksiä opetusministeri Li Anderssonille ja kulttuuriministeri Petri Honkoselle. Koululaiset tapasivat myös pääministeri Sanna Marinin.

Itlan Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutuksissa lähdetään siitä, että lapsilähtöisyys on sekä asennetta että aktiivista toimintaa. Lapsimyönteinen yhteiskunta ja ihmislähtöiset palvelut tehdään sektorirajat ylittäen, ketterästi organisoituen, luottamusta rakentaen ja taitavasti johtaen. Hyvin erilaisista taustoista tulevat osallistujat kokivat, että pystyvät hyödyntämään koulutuksen antia omassa työssään.


”Koulutus sanoitti ja antoi välineitä toteuttaa sitä johtajuutta, jollaista olen halunnut itse edistää. Keskustelut, vuorovaikutteisuus ja menetelmät olivat aivan huippuja.”



”Hienosti ohjattu prosessi ja luotu hyvä ilmapiiri oppimiselle”



”Olisimme halunneet jäädä ”luokalle”, jotta voisimme olla vielä näin ajankohtaisen ja tutkimukseen ja verkostojakamiseen perustuvan tiedon äärellä jatkossakin.”


Lapsuuden rakentajat -koulutuksen käyneiden yhteydenpito onneksi jatkuu syntyneen verkoston myötä ja jalostuu alumnitoiminnan puitteissa. Seuraavalla strategiakaudella Itla jatkaa Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutusten järjestämistä. Erityisiksi painotuksiksi on kaavailtu hyvinvointialueiden lapsi- ja perhelähtöisen palvelutoiminnan kehittäminen ja tulevaisuuden johtamispotentiaalin kasvattaminen.

Lapsuuden rakentajat -kurssi II vierailulla asiakaslähtöisyyden ja yhdessäohjautuvuuden lippulaivaorganisaatio Buurtzorgin hoivatiimin luona Amsterdamissa.

Lisätietoja

Marika Tammeaid

Kehitysjohtaja

Director of Development

Johtamiskoulutus

marika.tammeaid@itla.fi

050 340 9798

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Nuoria koulun käytävällä, yksi istumassa taustalla, kaksi selin etualalla.
Uutiset
|
08.05.2025
Yksinäisyydestä yhteisöihin – Kuntien sivistys- ja nuorisopalveluihin tarvitaan lisää osallisuuden kokemuksia
Lasten ja nuorten yksinäisyyden ja sosiaalisen ulossulkemisen kokemusten vähentämiseen ja ehkäisemiseen tähtäävän Right to Belong -hankkeen uusi tutkimus tarkastelee, millä tavoin yksinäisyyttä tunnistetaan kuntien sivistys- ja nuorisopalveluissa. Tutkimus painottaa osallisuuden kokemuksen merkitystä osana yhteisöihin kiinnittymistä ja yksinäisyyden ratkaisuja.
YOUNG-ohjelma
Alakouluikäinen lapsi hymyilee iloisesti koulun käytävällä.
Blogi
|
05.05.2025
Rannikon mallissa perheiden palveluohjaus auttaa sekä asiakkaita että ammattilaisia
Lapsiperheiden uusi palveluohjaus “Rannikon malli” on saanut runsaasti kiitosta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteessa, jossa sekä perheet että heitä tukevat ammattilaiset saavat tukea pulmiinsa yhdestä paikasta.
Uutiset
|
29.04.2025
Sitra avaa yhteistyössä Itlan kanssa rahoitushaun nuorten arjen hyvinvointia vahvistaville ratkaisuille
Sitran ja Itlan yhteistyössä toteuttamassa rahoitushaussa haetaan nuorten hyvinvointia ja arjen toimijuutta parantavia ratkaisuja. Hakuaika päättyy 30.5.2025 kello 12.
Rahoitus
Lapsi silittää raskaana olevan naisen vatsaa.
Tapahtumat
Nordic Marcé Congress 2025 – Preventing and treating perinatal mental health problems
We invite you to Turku to meet new and familiar faces to get inspired and discuss with Nordic colleagues. The topic of the congress is preventing and treating perinatal mental health problems.
23-24 September 2025
8.30-16.00
Radisson Blu Marina Palace, Turku, Finland
1000 ensimmäistä päivää
Tapahtumat
Miltä näyttää vauvaperheiden tulevaisuus Suomessa? Aamiaistilaisuus asiantuntijoille ja päättäjille
Miten voimme yhdessä tukea vauvaperheiden tulevaisuutta? Mitkä tekijät vahvistavat hyvinvointia ja mitkä luovat haasteita? Tervetuloa 3. kesäkuuta Lasipalatsiin nauttimaan aamiaista ja keskustelemaan vauvaperheiden tulevaisuudesta!
3.6.2025
9.00-11.00
Lasipalatsi, Palmusali, Mannerheimintie 22–24, Helsinki
Vanhemmuus
Vauvaperheet
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
22.04.2025
Hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä tukeva Lapset puheeksi  -keskustelu arvioitavana Kasvun tuessa
Kasvun tuki arvioi Lapset puheeksi -keskustelun, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten suotuisaa kehitystä ja ehkäistä mahdollisia ongelmia. Lapset puheeksi -keskustelun arvioiminen on tärkeää, sillä aiempi arvio on vuodelta 2017 ja menetelmä on laajasti käytössä. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät