Väestönmuutos pirullisena ongelmana – varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestäminen ikääntyvässä ja eriytyvässä Suomessa

Väestönmuutos pirullisena ongelmana

Tutkimuskirjallisuudessa yhteiskunnalliset ongelmat on jaoteltu eri tasoihin. Ensimmäisellä tasolla ovat kesyt (tame), toisella sotkuiset (messy) ja kolmannella pirulliset (wicked) ongelmat. Kesyssä ongelmassa sekä ongelma että sen ratkaisutapa ovat määriteltävissä, tapahtumat ennakoitavissa ja osapuolia on vähän sekä niiden yhteistyö sujuvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kesy ongelma olisi aina helppo ratkaista, mutta sen ratkaisuprosessi etenee suoraviivaisesti ja sen vaiheet ovat määriteltävissä.

Pirullisella ongelmalla tarkoitetaan puolestaan yhteiskunnallista ongelmaa, jota on vaikea määritellä selkeästi ja mahdotonta selvittää rutiininomaisilla toimintamalleilla. Pirullisten ongelmien muotoutumiseen sekä määrittelyyn liittyy monia toimijoita, joilla saattaa olla erilaiset ja kilpailevat arvopohjat vaikeuttamassa ongelman määrittelyä. Pirullisen ongelman eri osa-alueet ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa ja niiden ratkaisuyritykset saattavat tuottaa tulevaisuudessa uusia ongelmia.

Väestönmuutoksen vaikutukset varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestämiselle ovat tyylipuhdas pirullinen ongelma. Ensiksi, väestönmuutos ei kosketa kaikkia samalla tapaa. Meillä ei ole yhteistä ja jaettua ymmärrystä ongelmasta, sen merkityksestä ja kokoluokasta. Toiseksi, meillä ei ole yksimielisyyttä siitä, kenen tulisi hoitaa ongelma ja millä keinoilla. Pitäisikö meidän palata tiukempaan keskusjohtoisuuteen tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien turvaamiseksi vai sallia paikallisille koulutuksen järjestäjille aikaisempaa enemmän vapauksia varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestämisessä? Kolmanneksi, asiaan liittyy paljon intohimoja ja ideologioita, paikallista identiteettityötä ja erilaisia poliittisia agendoja.

Miten tästä eteenpäin?

Väestönmuutoksesta johtuvien varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestämisen haasteiden moniulotteisuuden analysointi on toki tarpeellista. Samalla herää kuitenkin kysymys: miten käytännössä huolehdimme tulevaisuudessa näistä kunnan peruspalveluista, jotka ovat ihmisten subjektiivisia oikeuksia?

Demokraattiset arvot, kuten yhtäläiset mahdollisuudet, osallistuminen ja oikeudenmukaiset menettelytavat saattavat jäädä sivuun aikana, joka korostaa teknokraattisia arvoja, kuten tehokkuutta ja taloudellisuutta. On mahdollista, että talousvaikeuksista kärsivissä kunnissa keskitytään tulevaisuudessa entistä enemmän löytämään lyhyen aikavälin säästöjä uudenlaisten toimintatapojen ja ajattelun kehittämisen sijaan.

Lähtökohtana kasvatus- ja sivistyspalveluiden järjestämiselle tulevaisuudessa täytyy olla haasteiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Mutta kuten muutoksissa yleensä, tässäkin tapauksessa tarvitaan yhteistä näkemystä ja tahtotilaa sekä useiden toimijoiden sitoutumista.

Kirjoittaja

Janne Varjo

Apulaisprofessori

Koulutuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimus

Koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikkö (KUPOLI), Helsingin yliopisto

Muuttuva väestö -tutkimushanke