Uutiset>Blogit
08.09.2025

Yhteisövaikuttavuus on tuonut verkostoomme uuden innon perhekeskustyöhön 

Yhteistyörakenteiden kehittäminen on ollut toiminnan keskiössä, kun Kymenlaakso liittyi mukaan yhteisövaikuttavuustyöhön. Se mahdollistaa vuoropuhelun, joka puolestaan on uusien ajatusten edellytys – ja juuri sitä yhteisövaikuttavuustyöltä Kaakkois-Suomessa odotetaan.

Uusi tapa toimia on tuonut etenkin uutta intoa perhekeskustyöhön. ”Ulkopuoliset silmät näkevät aina paremmin ja avartavat meidänkin ajatuksiamme. Ulkopuolelta tulevat kehittämisajatukset otetaan myös eri tavalla vastaan”, toteavat asiakkuuspäällikkö Päivi Mattila ja vastaava perhekeskuskoordinaattori Mari Nieminen Kymenlaakson hyvinvointialueelta. 

Viime keväänä mukaan tullut Kymenlaakso on yksi neljästä tänä vuonna yhteisövaikuttavuustyöhön liittyneestä uudesta alueesta Keski-Suomen, Länsi-Uusimaan ja Varsinais-Suomen ohella. Monialaista yhteistyötä on tehty alueella aiemminkin, sillä kuntien, sote-kuntayhtymän (nykyisen hyvinvointialueen), järjestöjen, seurakuntien ja poliisin yhteinen maakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden ryhmä on toiminut jo kahdeksan vuoden ajan.  

Hyvän yhteishengen merkityksestä on positiivisia kokemuksia  

”Lapsi- ja perhepalveluiden yhteinen ryhmä loi luottamusta ja yhteishenkeä, ja siinä laadittiin esimerkiksi ensimmäinen maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma”, Päivi Mattila kertoo. 

Yhteishenkeä on vaalittu myös hyvinvointialueen perustamisen jälkeen. Maakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden ryhmä jatkaa lähes samalla rakenteella ja kokoonpanolla, ja jokaisella perhekeskusalueella toimivat myös alueverkostot. Nämä sekä kuntien lasten, nuorten ja perheiden asioita käsittelevät ryhmät luovat pohjan perhekeskuksissa tehtävälle käytännön yhteistyölle ja sen onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeälle vuoropuhelulle. 

”Voimme hyödyntää myös muita jo toimivia verkostojamme kehittämistyössä, esimerkiksi yhden kontaktin periaatteen käyttöönotossa”, Mari Nieminen sanoo.


“Yhteisövaikuttavuustyö perustuu tutkittuun tietoon. Sen avulla pystytään perustelemaan miksi jotain tehdään.”


Tutkimusperustaisuus viehättää 

Kymenlaaksossa yhteisövaikuttavuustyöltä odotetaan erityisesti uusia ajatuksia sekä kokemusten ja yhteisten haasteiden jakamista Itlan koordinoimassa Alueellisessa oppimisverkostossa. 

”Ulkopuoliset silmät näkevät aina paremmin ja avartavat meidänkin ajatuksiamme. Ulkopuolelta tulevat kehittämisajatukset otetaan myös eri tavalla vastaan”, Mattila ja Nieminen toteavat. 

Heitä viehättää myös yhteisövaikuttavuustyön tutkimusperustaisuus. 

”Toiminta perustuu tutkittuun tietoon. Sen avulla pystytään perustelemaan, miksi jotain tehdään. On hienoa, että saamme sekä esimerkkejä muualta että tutkimusdataa kehittämistyömme pohjaksi. Yhteisövaikuttavuustyö on tuonut koko verkostollemme uuden innon perhekeskustyöhön, tunteen siitä, että tämä on tärkeä yhteinen juttumme.”  

Tilaa yhteisövaikuttavuustyön uutiskirje täältä, niin saat ajankohtaisia juttuja ja uutisia suoraan sähköpostiisi!


Lisätietoja

Mari Hirvonen

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Yhteisövaikuttavuus

mari.hirvonen@itla.fi

044 363 7276
Oona Palosaari

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Yhteisövaikuttavuus

oona.palosaari@itla.fi

040 586 0560
Mika Niemelä

Mika Niemelä toimii Oulun yliopistossa tutkijana.

Eija Viitala

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Yhteisövaikuttavuus

eija.viitala@itla.fi

040 182 2401

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Lapsi katselee kädet kiikareina silmillä
Blogit
|
22.06.2026
Johdetaanko sotea suoritteilla?
Tässä blogissa Itlan kehitysjohtaja Marika Tammeaid pohtii lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavien päätösten ja palveluiden ajankohtaisia ilmiöitä. Tällä kertaa aiheena on suoritejohtaminen, joka paraikaa pohdituttaa hyvinvointialueiden kehittämisessä ja johtamisessa.
Blogit
|
16.06.2026
Suomella ei ole varaa menettää lasten ja nuorten luottamusta
Suomen kriisinkestävyys rakennetaan lapsuudessa, nuoruudessa ja arjen yhteisöissä. Vahvistamalla yhteisöllisyyttä, vanhemmuutta, mielenterveyttä ja vaikuttavia palveluja rakennamme perustaa demokraattiselle yhteiskunnalle, kestävälle taloudelle ja nuorten tulevaisuususkolle.
Nuori mies ja nuori tyttö kävelevät selin kadulla.
Tapahtumat
Luottamus ja resilienssi Pohjoismaiden kriisinkestävyyden perustana -keskustelu SuomiAreenassa
Keskustelua luottamuksesta ja resilienssistä SuomiAreenassa: Miten pohjoismainen yhteiskunta rakentaa psykologista resilienssiä, huoltovarmuutta ja turvallisuuden tunnetta muuttuvassa maailmassa?
24.6.2026
16.00-16.30
Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12, Pori
Vanhemmat katsovat lasten keinumista.
Uutiset
|
11.06.2026
Suomalaisen perhekeskustoimintamallin jatkuvuus turvattava
Perhekeskus on onnistunut esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden yhteensovittamisesta, mutta työn jatkuminen tarvitsee tuekseen kansallista selkänojaa. Hallitusohjelmassa tulee varmistaa perhekeskustoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Lue Itlan, Lastensuojelun Keskusliiton ja 11 muun toimijan kannanotto.
Kaksi pientä lasta ulkovaatteissa katsoo hymyillen sivulle,
Uutiset
|
09.06.2026
Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Helsingissä – ”ratsu on valjastettu”
Yhteisövaikuttavuustyö alkoi Helsingissä vuodenvaihteessa osana pilottia, jolla parannetaan tukea maahanmuuttaja- ja vammaisten lasten perheille. ”Haemme yhteisövaikuttavuudesta uutta virtaa ja ideoita”, kertovat perheneuvolan päällikkö Leena Lehikoinen ja projektiasiantuntija Katri Åfelt.
Tummakiharainen lapsi leikkii iloisena lattialla puuleluilla.
Uutiset
|
29.05.2026
Hyvinvointialueiden kokemukset yhteisövaikuttavuustyöstä ovat erittäin positiivisia
THL:n tuore perhekeskusten tilaa selvittävä raportti osoittaa, että Itlan tukema yhteisövaikuttavuustyö antaa vahvan tuen perhekeskuskehittämiselle. Mukana olevien hyvinvointialueiden kokemukset sen hyödyistä ovat erittäin myönteisiä.